Yleinen

Karkkipäivä

10.04.2014, mannavaara

Olipa kerran päivä, kun taivaalta satoi räntää, kadut täyttyivät loskasta, oli viileää ja harmaata ja muutenkin ikävää. Kaipasin väriä elämääni, joten päätin antaa itselleni väriterapiaa. Katsoin lankalaatikkoni sisältöä, ja totesin että minulla on paljon fingering-paksuista sukkalankaa, vieläpä enimmäkseen raidoittuvaa sellaista, mutta että en osaa neuloa niistä mitään koska minulla ei ole ihan sellaista perussukkaohjetta. Vaan onneksi on Google. Hakusanoilla Novita, sukka ja Tico tico rupesi löytymään.

Lanka ONline Supersocke 100

Puikot 2,5 mm

Ohje Novita Perussukkaohje Tico tico -langalle

Tällaiselle villisti raidoittuvalle langalle perussukkaohje on juurikin hyvä, sillä pintaneuleet tai muut teknisemmät kikkailut eivät kuitenkaan pääse oikeuksiinsa riehakkaiden raitojen kanssa. Lanka oli ihan hauskaa neulottavaa, ja neuloessani bussissa, kahvilassa ja töissä kahvitauoilla se sai kehuja väriensä rikkauden johdosta – olisiko niin, että muutkin kaipasivat väriterapiaa kaiken harmauden keskellä?

Harmittamaan jäi kantapää, se on taas se ihan perushollantilainen vahvistettu kantapää, sekä kapea nauhakavennys kärjessä, joka ei tosiaankaan ole mikään lempparini. Perussukkaohjeen etsiminen tiimalasikantapäällä jatkuu.

Lankavaraston saldo senkun jatkaa pienenemistään, eihän tämä edes tunnu ikävältä niinkuin alunperin oletin!

Edellisen päivityksen saldo – 530 g

Sukat – 60 g

Saldo – 590  g

,


2 vastausta

  1. mannavaara sanoo:

    Voi, olisin erittäin kiitollinen sellaisesta perussukkaohjeesta jossa on tiimalasikantapää! Tuntuu melko julkealta, mutta käytän koon 38-39 sukkaan 64 aloitussilmukkaa….

  2. TiiQ sanoo:

    Pittäsikö mun kirjoittaa sulle sellainen fingering-perussukkaohje, jossa on tiimalasikantapää ja perinteinen sädekavennuskärki, jos et tuosta nauhakavennuksesta tykkää? Mikä olis sopiva aloitussilmukkamäärä? Oikeesti voisin semmoisen joskus tehdä, jos tuntuu, ettei muuten löydy. Eihän nyt sukanneulonta voi ohjeen puutteeseen kaatua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *